torstai 28. helmikuuta 2013





Olen elänyt,
miten harhaanjohtavaa.
Suurinta osaa
en enää edes muista
seuraavana aamuna.
. . .



sunnuntai 10. helmikuuta 2013





Troijalaisilla ei ollut lukutaitoa,
he vetivät portista sisään
hevosen täynnä sotilaita.

Ei Odysseuskaan nähnyt
lukea tai kirjoittaa,
hän kyyhötti miehineen puisessa vatsassa
miekankahva hikoilevissa kämmenissään.

Hän oli säkki,
jolla Jumalat yrittivät
tuoda valoa Troijaan.
. . .

Ps. Juha Siro painatutti tuoreeseen kirjaansa Babel tässä blogissa aiemmin hänelle omistamani 60-vuotisrunon (runo 99). Kiitos Juha! Babelin runossa nro 55 on peräkkäiset lauseet, joista ensimmäisessä mainitaan Troija ja toisessa lukutaito. Nämä kaksi asiaa yhdistyivät mielessäni ja alkoivat elää omaa elämäänsä. Näin ylläoleva runo sai alkunsa.